Miksi puutarha kalkitaan?

-
Kekkilä Garden

Kommentit

  • Puutarhan kalkitseminen on yhtä tärkeä hoitotoimenpide kuin lannoittaminenkin, sillä se vähentää maan happamuutta – maan ravinteet ovat parhaiten kasvien käytettävissä, kun maan pH-arvo on noin 6,2–6,5.

    Kalkkia voi levittää puutarhaan koska vaan. Puutarhamaan kalkitseminen on tehtävä vuosittain. Kalkkia ei anneta perunamaalle eikä alppiruusuille, atsaleoille tai pensasmustikoille, sillä ne viihtyvät happamassa maassa.
    Kekkilä Garden
  • Hei alppiruusun osa lehdistä on kellastuneet/rusehtuneet, onko maa liian emäksistä silloin? Alppiruusu on istutettu viime kesänä havu- ja rodo multaan keskelle nurmikko aluetta. -Henna
    Henna
  • Hei,
    se on mahdollista, jos nurmikkoa on kalkittu ja etäisyys alppiruusuun on pieni. Todennäköisesti kasvi on kuitenkin vain kuivunut. Viime kesä oli helteinen. Alppiruusulla on pieni pintajuuristo ja se vaatii istutuksen jälkeen jatkuvaa kastelua sekä hyötyy vanhempanakin kasvualustan kattamisesta, jotta kosteus pysyy tasaisena.

    Alppiruusu menestyy parhaiten puolivarjossa, joten paikka keskellä nurmikkoa saattaa olla sille liian paahteinen ja se tulee kuivumaan jatkossakin. Tarvittaessa kasvin siirtäminen suojaisampaan paikkaan on helppoa sen pienen juuriston ansiosta.
    Kekkilä Garden
  • Voinko lannoittaa  nurmikon Nurmikon Sammalsyöjä Plus+ tuotteella 2 viikkoa peruskalkituksen jälkeen?
    Liisa
  • Hei,
    kyllä voit, jos nurmikolla on sammalta. Sammalsyöjä PLUS+ toimii myös tehokkaana lannoitteena.
    On hyvä muistaa, että sammalen poisto nurmikolta ei välttämättä riitä, sillä kasvuolosuhteet saattavat olla nurmikolle epäsuotuisat, mutta sammalelle sopivat. Maa on liian tiivistynyttä, paikka liian varjoisa tai kuiva jne. Esimerkiksi tässä artikkelissa on vinkkejä nurmikon kokonaisvaltaiseen hoitoon.

    Koska Sammalsyöjä alentaa maan pH-arvoa eli happamoittaa sitä, on kalkitseminen syytä tehdä sammalenpoistokäsittelyn jälkeen.
    Kekkilä Garden
  • mitä mieltä ole jos puutarhakakkia liotaisi veteen ja levittäisi kastelukannulla on järkeä
    Arto
  • Hei Arto!
    Miksipäs ei, jos liuosta sekoittaa voimakkaasti ja käyttää sen heti. Muuten kalkki saostuu pohjalle paksuksi tahnaksi, jonka irrottaminen voi olla vaikeaa. Kokeile!
    Jos kalkki on normaalissa, murumaisessa koostumuksessaan, sen levittäminen on kyllä helppoa sellaisenaan.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.