Siirry uusimpaan kommenttiin

Mitä pitää ottaa huomioon hortensian istuttamisessa?

Haluaisin istuttaa joko pallo- tai syyshortensiapensaan aidatulle pihalleni. Koska paikka on aitauksen kulmassa en ole varma, kuinka etäälle aidoista sen istutan, jotta aidan ja kasvin väliin jäisi jonkin verran väliä. Pensaan ympärille haluaisin ruohikon sijaan maanpeitekasvin, joka kestäisi vähän astumista. Ajattelin valkoisen hortensian maanpeitekasviksi jotain kaunislehtistä sinertävälilaa kasvia. Paikalla on aiemmin ollut havupuu, jonka juurella ollut katekangas on vielä jäljellä. Se on käsittääkseni poistettava, jotta maanpeitekasvit juurtuvat vai voiko sen jättää paikalleen hortensiakuopan ulkopuolelle. Kiitos paljon avusta.

Anja

Kommentit

  • Hei!
    Kuvan perusteella näyttäisi, että istutuspaikka on melko varjoisa. Jos on, syyshortensialla on paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin pallohortensialla. Kannattaa tarkistaa valitsemasi lajikkeen valovaatimukset, sillä ne vaihtelevat, mutta useimmat menestyvät myös puolivarjossa ja varjossa. Kukinta voi olla vähän myöhäisempää ja vähäisempää.

    Vertaile lajikkeita myös kasvukoon näkökulmasta. Paikka näyttää sen verran ahtaalta, että suurimmiksi kasvavia lajikkeita ei kannata valita. Voit kyllä istuttaa pensaan haluamaasi kohtaan, kunhan et aivan aidan viereen, jotta leviämistilaa jää siihenkin suuntaan. Kun pensas kasvaa, se tulee aika lailla täyttämään käytettävissä olevan tilan.

    Katteen alta pilkistävä kangasmateriaali ei näytä katekankaalta, vaan todennäköisesti suodatinkankaalta, joka on tarkoitettu muuhun käyttöön. Se kannattaa tosiaan poistaa, sillä maanpeiteperennat eivät pääse juurtumaan sen läpi täyttääkseen pensaan alustan. Rikkaruohoja tulee mukaan väistämättä, kun kangas poistetaan. Alkuun tilannetta voi helpottaa käyttämällä kasvien väleissä katteita, esimerkiksi Puutarhakatetta, Pinja Koristekatetta tai Koristekatetta. Kasvien levittäytymistä voi sitten avustaa siirtämällä katetta vähitellen pois tieltä. Maanpeitekasviksi happamaan kasvualustaan ja melko varjoisaan paikkaan sopii esimerkiksi rönsyakankaali.
    Kekkilä Garden
  • Kirjoitan nyt kolmatta kertaa viestiäni. Aina kun olen liittänyt kuvan ja yrittänyt palata kommentoitiin, häviää koko teksti. Yritän vielä kerran.
    Kiitos aiemmasta vastauksesta. Valo-olosuhteet ovat aamuaurinko, noin 3 tuntia eteläaurinkoa ja loppuaika päivästä varjoa. Olen nähnyt hortensian (näyttää pallohortensialta suurine kukkineen, joka leikattiin syksyisin, ei keväisin, ja kukki pitkine versoineen välillä tuettuna runsain isoin kukin. Miten leikkaus täytyy tehdä, jotta kasvi kasvaa enemmän korkeutta kuin leveyttä. Pitääkö istutuskuoppaan jättää taimesta osa näkyviin maan päälle. Entä rodomullan määrä. Tarkoittaako säkki 50 vai 100 l. Kiitos avusta. Liitän oheen kuvan tarkoittamastani hortensiasta.
    Anja Ojala
  • Hei!
    Kuvan kasvi on pallohortensia. Tavallisesti se leikataan keväisin ennen silmujen puhkeamista, mutta ei syksyllä leikkaamisesta haittaakaan pitäisi olla. Leikkaaminen ei merkittävästi vaikuta korkeus- eikä leveyskasvuun. Kasvua voi vauhdittaa lannoittamalla hortensiaa säännöllisesti. Kalkkia se ei tarvitse.

    Havu- ja rodomulta myydään 40 litran säkeissä.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.