Siirry uusimpaan kommenttiin

Kiinanlaikkuköynnöksen leikkaaminen ja juurruttaminen

Kun kiinanlaikkuköynnöstä leikkaa, juurtuuko leikatut oksat vedessä?
Sonja

Kommentit

  • Hei! Kiinanlaikkuköynnös juurtuu helposti pistokkaista. Sitä leikataan vasta elokuussa kevään ja kesän mahlavuodon vuoksi.
    Kekkilä Garden
  • Kiitos vastauksesta. Varsinkin kun vastaus on mieleinen. Upeeta saada tämä mahtava kasvi lisääntymään pistokkaista. Kiitos!
    Sonja
  • Hei,
    Jouduttiin leikkaamaan kiinanlaikkuköynnöstä aika runsaasti ihan kesäkuun lopussa/heinäkuun vahteessa koska oli kasvanut niin ettei tahdottu saada enää parvekelasia auki.
    Leikattiin myös kuivia oksia pois.
    Virkistyykö se leikkauksesta? Osa oksista alkoi luupottamaan.


    Kaarina H
  • Hei,

    Ikävää että jouduitte leikkaamaan köynnöstä rajusti niin epäotolliseen aikaan. Kiinanlaikkuköynnös suositellaan leikattavan vasta elokuussa, jolloin nestevirtaus ei ole aktiivisimmillaan. Mikäli pakottava tarve leikkaukselle on jo aiemmin kesällä, on suositeltavaa tehdä vain kevyitä ja välttämättömiä leikkauksia ja leikata loput myöhemmin kesällä.

    Nyt ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsoa toipuuko köynnös rajun kesäleikkauksen jälkeen.


    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.