Siirry uusimpaan kommenttiin

Tarvitseeko nurmikon päälle perustettu kukkapenkki maanparannusta?

Tarkoitukseni on perustaa vanhan nurmikon päälle suurehko kukkapenkki käyttäen kasteltuja sanomalehtiä, maatunutta hevosenlantaa ja kuorikatetta, jotta vältyn suurelta kaivuu-urakalta. Löytämissäni ohjeissa ei kuitenkaan puhuttu mitään mahdollisesta maanparannuksesta sitten, kun sanomalehtien alle jäänyt nurmikko on maatunut.

Varsinainen kysymykseni on, tarvitseeko perustettuun kukkapenkkiin lisätä multaa tai jotakin muuta maa-ainesta sen jälkeen, kun alla oleva nurmikko ja rikkakasvit ovat maatuneet? Vai voisinko vain istuttaa kesäkukat/perennat suoraan penkkiin?
Sanna

Kommentit

  • Hei!

    Tässä metodissa tarkoituksena on, että sanomalehtien ja alla olevan nurmikon annetaan maatua itsekseen, eikä siihen yleensä tarvitse koskea. Mahdollinen maanparannus tehdään päältä käsin, eli tulevina keväinä päälle voi lisätä esimerkiksi kompostia.

    Ohjeissa sanotaan tavallisesti, että pohjan maatumista täytyy odottaa muutama kuukausi ennen istutustöitä. Odotusaikaa et tarvitse, mikäli istutat vain matalajuurisia kasveja. Myöhemmin voit istuttaa myös syväjuurisia, ja silloin syvempää kuoppaa kaivaessa voit halutessasi tarkistaa, tarvitseeko kukkapenkki maanparannusta myös syvemmältä. Jos maa on kovin tiivis, voi muokkaus ja maanparannus olla tarpeen.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.