Siirry uusimpaan kommenttiin

Miksi mullan pinta homehtuu tai siinä kasvaa sieniä?

-
Kekkilä Garden

Kommentit

  • Todennäköisesti kyse on kanelihomeesta ja maljasienistä. Niitä voi esiintyä kaikissa kasvualustoissa, joissa on käytetty turvetta, sillä ne elävät turpeessa. Sopivissa määrin sienet ovat hyödyksi kasvulle. Epäesteettinen kasvusto mullan pinnalla ei toki ole toivottavaa. Kanelihome tai maljasienet eivät ole vaarallisia eivätkä ne leviä kasvustosta muualle.

    Kanelihomeen ja maljasienten esiintyminen liittyy runsaaseen kosteuteen. Taimikasvatuksessa kasvualusta tulee herkästi hyvin kosteaksi, kun pienet juuret eivät vielä käytä vettä paljoakaan. Kaiken varalta tulee helposti kasteltua paljon, ettei kasvualusta näytä kuivalta. Todellisuudessa kasvualusta pidättää vettä hyvin, ja kastelua on mahdollista vähentää.

    Yleisesti ottaen kastelu aluslautasen kautta on tehokkain keino hillitä sienten kasvua. Kuivan mullan pintaan hometta tai sieniä ei juurikaan ilmesty. Jos kylvöksen on peittänyt kelmulla, sitä kannattaa tuulettaa usein tai poistaa kelmu kokonaan, jos hometta tai sieniä ilmenee. Kannattaa olla myös hieman varovainen, ettei kastele aivan liikaa, sillä liian kostea kasvualusta voi häiritä siementen itämistä.

    Sienikasvuston tai homeen ruukun pinnalta voi poistaa rapsuttamalla lusikalla ja kun kasvualusta on jatkossa kuivempi, sieniongelmat vähitellen vähenevät.

    Voit myös kastella mullan pintaa lannoitevedellä. Sienet ja homeet eivät pidä lannoiteliuoksesta, joten ne häipyvät mullan pinnan alle missä niiden kuuluukin olla. Älä lannoita kuitenkaan vielä itämisvaiheessa, jolloin herkkä itu voi vaurioitua.
    Kekkilä Garden
  • Mitenkä toimia jos on käytössä altakasteluruukku, ja esim. Sirovuoripalmu tai kultapalmu, joka tykkää kosteudesta ja pitää ruukun kanssa pintamullan todella kosteana? Onko kasveja vain kuritettava välillä kuivuudella ettei homeet ja muut ongelmat pääse aivan villiintymään?
    Altakastelija
  • Kuivuudella kurittaminen tappanee kuivuutta sietämättömän kasvin ennen kuin homeen. Toisaalta sekä sirovuoripalmu että kultapalmu kestävät kyllä sen, että pintamulta kuivahtaa lyhytaikaisesti.
    Onkohan käytössäsi altakasteluun tarkoitettu multa, esimerkiksi Kekkilän Viherkasvimulta? Sen ei nimittäin pitäisi pysyä jatkuvasti märkänä altakasteluruukussa, vaan sen pitkäkuituinen rakenne annostelee kosteuden tasaisesti, tarpeen mukaan.
    Joka tapauksessa voit koettaa vähentää pintahometta edellä neuvotulla tavalla, vahvalla lannoitevedellä kertahoitona.
    Kekkilä Garden
  • Käytössä on juurikin Kekkilän viherkasvimulta jossa lukee suositus altakastelukäyttöön. Kaikki kasvini tuntuvat tällä mullalla altakastelua tehtäessä imaisevan koko mullan pintaa myöten aivan märäksi ja mullan pinta on homeinen ja harsokärpäsiä alkaa olla todella paljon, joudun luultavasti vain vaihtamaan kasvit kokonaan uusiin. Seuraavalla kerralla koitan ehkä lisätä vähän soraa ruukun pohjalle vähentämään imeytymistä.
    Altakastelija
  • Harsosääskien sekä homeen esiintyminen liittyy nimenomaan liikaan märkyyteen. Tässä ohjeita harsosääskien hävittämiseen.

    Ennen kuin luovut kokonaan toivosta (ja kasveistasi), voisit koettaa tyhjentää altakasteluruukkujen säiliöt mahdollisimman hyvin ja antaa mullan kuivahtaa kokonaan. Jatkossa säiliöt saavat tyhjentyä täyttöjen välillä.
    Ruukkusora pohjalle on ihan hyvä ratkaisu seuraavaan kertaan, ja sillä voi myös keventää multaa kauttaaltaan. Tammikuussa kauppoihin tulee myös Viherkasvisora, joka imee vettä. Jos käytät ruukkusoraa ruukkujen pinnalla harsosääskien torjuntaan (ks. ylläoleva linkki), ota huomioon, että se vähentää haihtumista ja samalla kastelun tarvetta.
    Kekkilä Garden
  • Minulla on avakadopuu, jota olen kastellut viime aikoina vähän liian innokkaasti. Ja tänään kun kastelin puutani, huomasin kukkaruukun reunoilla paljon valkoista hometta. Saisinkohän minä ne kuriin jos olisin pitkään kastelematta, mutta mietin kestääköhän avokaadopuuni niin pitkään ilman vettä.
    Marja
  • Hei!

    Avokado pitää tasaisesta kosteudesta ja lannoituksesta eli liian kuivaksi avokadoa ei kannata päästää. Tässä tapauksessa kuivattamisen sijaan suosittelemme vaihtamaan avokadon altakasteluruukkuun. Mullaksi tähän sopii esimeriksi Kekkilä Viherkasvimulta, joka on altakasteluruukkuihin tarkoitettu erikoismulta. Lisäksi mullan pinta kannattaa kattaa esimeriksi Kekkilä Koristekivillä tai ruukkusoralla. Kate auttaa multaa säilyttämään kosteuden ja pitää pinnan kauniina.
    Kekkilä Garden
  • Toimiiko Atamon suihkepullossa homeen poistamiseen kukkamullan pinnasta?
    Loogisesti ajatellen se on luonnollinen tapa tappaa homesieniä.
    Päivi P.
  • Hei!

    Meillä ei valitettavasti ole tietoa Atamonin vaikutuksesta mullan pinnassa olevaan homeeseen. Se kyllä estää homeen muodostumista elintarvikkeissa, mutta epäilemme sen toimivuutta tällaisessa käyttötarkoituksessa. Suosittelemme kiinnittämään mieluummin huomiota kasteluun, ylempää ketjusta löydät tarkemmat vinkkimme.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.