Miten Kekkilä Jääsula toimii?

-
Kekkilä Garden

Kommentit

  • Kekkilä Jääsula soveltuu sekä ennakoivaan liukkauden torjuntaan että jään- ja lumensulatukseen. Ennen jäätävää tihkua ja lumisadetta levitettynä se vähentää huomattavasti jään ja lumen poistamisen tarvetta myöhemmin.
    Tuote sopii myös kattorännien jäänsulatukseen.

    Jääsulan raaka-aine on tekninen urea. Rakeistettu tuote levitetään sellaisenaan n. 1 dl neliömetrille ja se toimii parhaiten enintään –7 asteen pakkaseen saakka. Sulavaa jäätä kannattaa poistaa harjaamalla.
     
    Kekkilä Jääsula ei vahingoita betonirakenteita, pihakivetystä, asfalttia, renkaita tai kasvillisuutta. Sulanut jää on mahdollisuuksien mukaan poistettava, jotta sulanut vesi ei imeydy betonihuokosiin ja uudelleen jäätyessään aiheuta liukkautta tai pinnan rapautumista. Jääsulaa käytettäessä pinta jäätyy ja sulaa luonnollista useammin.

    Paksummissa jääkerroksissa jäänpoisto tulee tehdä yhdessä mekaanisen jäänpoiston kanssa. Kuivan jään ja alempien lämpötilojen kanssa tarvitaan isommat ainemäärät ja enemmän aikaa.
     
    Miksi urea eikä suola?
    Jääsula on turvallinen tuote. Puutarhaystävällinen Kekkilä Jääsula ei sisällä kasveille ja eläimille haitallista suolaa. Jääsula ei myöskään rehevöitä vesistöjä eikä sitä kerry maaperään, joten se sopii jäänehkäisyyn myös pohjavesialueille.

    Jääsulaa voi käyttää eri pinnoilla kuten hiekalla, asfaltilla, betonilla ja puupinnoilla. Se ei vahingoita nahkakenkiä eikä aiheuta korroosiovaurioita autoihin.

    Urean sulatusteho ei ole yhtä voimakas kuin tiesuolan. Jääsulan toimivuus vaatii oikean lämpötilan ja melko runsaan käyttömäärän: mahdollisimman vierekkäin olevat rakeet tehostavat prosessia. Lisäksi sulavaa jäätä kannattaa poistaa, jotta pinta ei jäädy uudelleen.

    Lue lisää artikkelista Nauti turvallisesta, jäättömästä pihasta koko talven

    Käytä jääsulaa kohtuudella - jääsula saattaa muodostaa ylimäärin käytettynä vaaleita saostumia, jotka haittaavat kasvillisuutta. Ureapohjaista Kekkilä Jääsulaa voi käyttää myös aktivaattorina kompostoinnissa.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.