Siirry uusimpaan kommenttiin

Milloin nurmikko kannattaa kylvää?

Hei! Uudisrakennuksemme pihamaa on juuri viikko sitten saatu valmiiksi. Piha on siis perustettu ja ensimmäinen multa kerros levitetty. Edessä on siis nurmikkomullan levitys ja nurmikon siementen kylvö. Maanrakennusyrittäjän työ viivästyi emmekä saaneet pihatöitä valmiiksi niin että olisimme ennättäneet nurmikon kylvöön jo touko-kesäkuun vaihteessa. Nyt työ viivästyy meidänkin osaltamme kun olemme lomareissulla. Minua huolestuttaa kuinka nyt etenemme nurmikon kanssa kun ensimmäinen, pohja multa-aines ennättää kasvaa jo rikkaruohoa, paikka paikoin enemmän. Kuinka meidän tulisi ajoittaa nurmikon kylvö ja miten käsitellä pohja, eli ensimmäinen maa-aines kerros jossa nämä rikkakasvit jo kasvavat?

Kiitos vastauksesta jo etukäteen! Ystävällisin terveisin, Riikka

Riikka

Kommentit

  • Rikkaruohoihin ei auta oikein muu kuin kitkeminen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa, sitä helpompaa. Vaikka päälle levitettäisiin uusia multakerroksia, ne eivät tukahduttaisi useimpia rikkaruohoja.

    Kylvölle ajankohta ei nyt ole hyvä, vaikka olisittekin kotosalla, sillä kylvös ja orastava nurmi vaatii helteiden aikaan lähes jatkuvaa kastelua. Sadettimella se tietysti onnistuisi; puutarhaletkulla jälki on yleensä turhan rajua, jolloin siemenet eivät pysy paikoillaan.

    Suosittelen kylvöä mieluummin syksyllä, jolloin kosteutta yleensä luonnostaan riittää, tai sellaisena ajankohtana, jolloin sadetta on luvassa useana peräkkäisenä päivänä.
    Kekkilä Garden
  • Mitä suosittelette nurmimullaksi ja minkä verran olisi hyvä lisätä multa-ainesta aiemman, noin 20cm kompostimultakerroksen päälle?
    Riikka
  • Jos multakerros on tiivistettynä 20 cm tai yli, se voi paksuudeltaan jo riittääkin. Jos siinä on epätasaisuuksia tai haluat varmistaa kasvualustan riittävyyden, siihen voisi lisätä esim. 5 cm:n kerroksen irtomultatuotetta Istutusmulta PLUS.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.