Siirry uusimpaan kommenttiin

Sopiiko Nurmikkolannoite PLUS+ nuorelle nurmikolle?

Hei. Miksi ette suosittele nuorelle ensimmäisen kasvukauden nurmikolle nurmikon lannoite plus:aa? Ostin jo sitä ja en tiedä saanko palautettua.
Henri

Kommentit

  • Nuori nurmikko ei vielä lannoitetta kaipaa, koska se saa tarvitsemansa ravinteet mullasta. Siementen itäminenkin onnistuu paremmin vähäravinteisessa kuin voimakkaasti lannoitetussa, liian väkevässä kasvualustassa. Kylvövaiheessa tai oraan ollessa vielä pientä ravinteet ehtivät lisäksi huuhtoutua ympäristöön ja mm. rehevöittää vesistöjä ennen kuin nurmiheinät ovat riittävän suuria voidakseen hyödyntää niitä.
    Lannoitepakkausta ei kuitenkaan tarvitse palauttaa, sillä kun ruoho on kasvanut sen verran, että se on ajettu pari kertaa, lannoituksen voi aloittaa aluksi pienellä annoksella.
    Kekkilä Garden
  • mutta entä jos multa mihin olen siemenet viime loppusyksynä kylvänyt onkin ravinteeton. Kasvaako nurmikko sinne asti että pääsen sen nyt leikkaamaan pari kertaa? Vai pitäisikö kuitenkin kokeilla lannoittaa samantien? Tai kalkita?
    Henri
  • Jos nurmikon pohjaa ei ole peruslannoitettu tai kalkittu ennen kylvöjä, sen voi tehdä, kun nurmikko on jo kasvussa. Nurmikkolannoite PLUS+:aa käytetään tällöin erittäin maltillisella annostelulla.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.