Siirry uusimpaan kommenttiin

Miksi päärynäpuun raakileet kuivuvat ja putoavat?

Meillä on pihassa Päärynäpuu. On joskus tehny hedelmiä mutta nyt muutaman vuoden ajan hienosti kukkinu ja pieniä raakileitakin tullut mutta ne kuivaa pois. Mistähän voisi johtua ja mitä sille pitäisi tehdä?
Merja

Kommentit

  • Syitä voi olla monia, mutta tässä muutama arvaus.
    Puu säätelee satomäärää ja karistaa maahan raakileita, esimerkiksi kasvitautien ja tuholaisten vioittamia sekä vaillinaisesti pölyttyneitä tai kehittyneitä alkuja. Kylmyys pölyttymisen aikaan heikentää pölytystulosta.

    Myös kuivuus ja kuumuus aiheuttavat karisemista. Tänä ja viime vuonna onkin sadon kehittymisen aikaan ollut aika helteistä.

    Onko lähellä koivuja tai muita paljon vettä kuluttavia puita? Esimerkiksi siitä syystä voi päärynäpuulle jäädä liian vähän vettä käyttöönsä.
    Onko maa kovin savinen? Puulle on kenties aikoinaan tehty hyvä istutuskuoppa, mutta savimaassa sopiva kasvutila loppuu kesken.

    Sadon määrän vaihtelu vuosittain on luonnollista. Päärynäpuu muodostaa kukka-aiheet jo syyskesällä. Runsas sato kuluttaa kasvin voimavaroja, jolloin seuraavan vuoden kukkasilmujen kasvu kärsii. Toinen päärynäpuu tehostaa pölytystä, mutta pölytyskaverin puute ei yksinään estä sadontuotantoa.

    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.