Siirry uusimpaan kommenttiin

Kannattaako perunoita lannoittaa esikasvatusvaiheessa?

Kysymykseni koskee Kekkilän luonnonmukaista perunalannoitetta. Minulla on ideana istuttaa nyt toukokuun alussa siemenperunat esikasvamaan maitotölkkeihin yksi peruna per tölkki. Tölkistä leikkaan päälliosan pois ja teen pohjaan reikiä, joista mahdollinen ylimääräinen kasteluvesi valuu pois. Lisäksi olen aikeissa istuttaa perunat puoleenväliin maitotölkkiä ja käyttää rodo/havumultaa. Miltä tämä vaikuttaa?

Sitten tärkein kysymys. Jos laitan ennen perunan asettamista puoleenväliä tölkkiä sen alle perunalannoitetta, niin paljonko laittaisin sitä per peruna? Idea olisi, että lannoite siirtyisi mukana kasvupaikalle n. suunnilleen kesäkuun alussa.
Ninni

Kommentit

  • Hei!
    Suunnitelmasi maitotölkkikasvatuksesta on ihan hyvä, jos lopullisella kasvupaikalla on muutakin multaa kuin Havu- ja rodomultaa. Sen pH (5,2) on nimittäin yksinään vähän liiankin hapanta perunalle. Tavallisen Puutarhamullan ja Havu- ja rodomullan sekoitus on sen sijaan perunalle ihanteellinen kasvualusta.

    Jos haluat lannoittaa perunoita jo esikasvatusvaiheessa, laita lannoitetta vain hyppysellinen. Peruna on herkkä liikalannoitukselle eikä varastolannoitus sille oikein sovi - silloin lannoitetta on yhdessä kohdassa liikaa. Varsinainen lannoitus kannattaa samasta syystä tehdä vasta lopullisella kasvupaikalla taimen ympärille pintamultaan sekoittaen, jotta se on kasvin käytettävissä koko juuriston alueelta. Oikea määrä on n. 2 dl neliömetrille.
    Kekkilä Garden

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.